Suomen energiamarkkina on välillä haastava, koska hinnat heittelehtivät välillä ylös ja välillä alas. Tämä johtuu siitä, että tuulen määrä vaikuttaa tällä hetkellä todella merkittävästi hintojen muodostumiseen. Ei vain Suomessa, mutta varsinkin Suomessa.
Teollisuudella on oma osansa Suomen sähkönkulutuksessa, mutta kuluttajilla on silti suuri merkitys energiamarkkinoilla. Hintojen suuresta vaihtelusta johtuen sähkössä on mahdollista myös säästää – varsinkin, jos on valinnut sähkösopimukseksi pörssihinnoitellun sähkön ja osaa ohjata sähkönkulutuksensa tunneille, jolloin sähkö on edullisimmillaan.
Sähköä säästämällä ja käytön ajoittamisella ei säästä ainoastaan rahaa sähkölaskussa, vaan ruuhkahuippujen ulkopuolella sähkön tuotanto on aiheuttaa myös vähemmän hiilidioksidipäästöjä. Tämä on win-win-win -tilanne kaikille; kuluttajan kukkarolle, Suomen energiataloudelle ja ympäristölle.