Suomen Energiaälykkäin Koti -kilpailun säännöt perustuvat kotitalouksien erilaisten ratkaisujen huomioimiselle asuntotyypistä riippumatta. Kilpailun tavoitteena on edistää vastuullisia ja kestäviä energiankäyttötapoja suomalaisissa kotitalouksissa.
Kilpailussa on 3 sarjaa, joissa jokaisessa valitaan omassa sarjassaan paras osallistuja. Sarjat ovat:
Kilpailun osallistujia arvioidaan usealla eri tavalla. Pääasiassa nämä tavat ovat:
Arvioinnin kaikkien osallistujien kohdalla muodostaa esiraati, joka valitsee tuomareiden arvioitaviksi 15 osallistujaa, eli 3 jokaisesta kilpailusarjasta. Tuomarit valitsevat jokaiseen sarjaan 3 semifinalistia, joiden ratkaisuista kuvataan esittelyvideo. Tuomarit tutustuvat näihin videoihin ja ratkaisuihin tarkemmin, ja mahdollisten kysymysten jälkeen tuomarit valitsevat jokaisen sarjan parhaan.
Yleisö äänestää kolmesta parhaasta ratkaisusta mielestään parasta, ja eniten ääniä saanut valitaan Suomen Energiaälykkäimmäksi Kodiksi. Äänestys järjestetään välillä 1.9.-3.10.2025 ja kilpailun voittaja julkistetaan lokakuussa 2025.
Jokaisen kilpailusarjan parhaista Suomen Energiaälykkäin Koti -palkinnon voittajaksi äänestetty palkitaan 1000 euron lahjakortilla, jonka voi käyttää itse valitsemaansa Vihreä Älyenergian sähkösopimukseen (pörssihinnoiteltu tai kiinteähintainen). Kaksi muuta sarjansa voittanutta palkitaan 100 euron Vihreä Älyenergian lahjakortilla, jonka voi käyttää valitsemaansa sähkösopimukseen.
Osallistuminen on mahdollista kaikille Suomessa asuville yli 18–vuotiaille yksityishenkilöille ja perheille, joilla on omistuksessaan tai hallinnassaan sähkön käyttöpaikka, jonka kulutuksesta vastaa, ja joka soveltuu johonkin kolmesta kilpailusarjasta. Osallistuja ottaa käyttöön Älyenergia-sovelluksen ja antaa samalla luvan sähkön käyttöpaikkansa sähkönkulutuksen seurantaan. Osallistuminen tapahtuu ilmoittautumalla kilpailuun ilmoittautumislomakkeella 30.6.2025 mennessä. Tämän jälkeen valitaan 15 parasta osallistujaa ja niistä tuomareiden valitsemana 9 semifinalistia. Näiden 9 semifinalistin ratkaisuista tehdään esittelyvideot kilpailun järjestäjän toimesta 1.8.-22.8.2025 välisenä aikana siten, että osallistuja kertoo omista ratkaisuistaan. Osallistujat antavat luvan julkaista esittelyvideonsa Suomen Energiaälykkäin Koti -kilpailusivustolla (energiakisa.fi). Lisäksi kaikista osallistujien ratkaisuista voidaan julkaista blogeja ja materiaalia sekä kilpailun sivustolla että sen käyttämissä sosiaalisen median kanavissa. Osallistuja antaa luvan käyttää sähkönkulutusdataansa vertailu- ja julkaisutarkoituksiin. Kilpailun järjestäjä voi tehdä vierailuja ja osallistua videoiden kuvauksiin osallistujien ratkaisujen dokumentointia varten. Kulutusdataa käsitellään anonymisoidusti julkisissa materiaaleissa, mutta 9 semifinalistin tapauksessa kulutusdataa voidaan kohdistaa myös kyseiseen osallistujaan. Osallistuessaan kilpailuun osallistuja antaa luvan ratkaisujensa esittelyyn mediassa. Kilpailun videoaineistoa voidaan julkaista myös YouTube-kanavalla tai muussa vastaavassa mediassa. Osallistujien ratkaisuista voidaan kertoa myös Vihreä Älyenergian, Marttojen ja Motivan verkkosivustoilla sekä kansallisessa energiansäästökampanjassa (Energiansäästöviikko).
Vihreä Älyenergia Oy:n, Motiva Oy:n tai Marttaliitto ry:n työntekijät eivät voi osallistua kilpailuun, mutta kannustamme kaikki seuraamaan kilpailua ja omaa energiankulutusta.
Voittajan äänestämiseen osallistuvista henkilöistä kerätään äänestäjien henkilötietoja sisältävä henkilötietorekisteri. Äänestäjällä on mahdollisuus antaa kullekin kilpailun yhteistyökumppanille (Vihreä Älyenergia, Martat, Motiva) erikseen markkinointilupa tai olla antamatta lupaa. Sekä osallistujien että äänestäjien tietojen tallentaminen ja säilytys on käsitelty tietosuojaselosteessa. Äänestäjä antaa luvan nimensä ja paikkakuntansa mainintaan kilpailusivustolla ja siihen liittyvissä sosiaalisen median kanavissa, mikäli voittaa äänestäjien kesken suoritettavassa arvonnassa.
Suomen Energiaälykkäin Koti
energiakisa.fi
© 2025 – Vihreä Älyenergia Oy
Pidätämme oikeudet muutoksiin