Suomalaiset ovat älykkäitä sähkön käyttäjiä. Mutta kuinka älykkäitä? Halusimme lähteä selvittämään asiaa ja kerätä samalla tietoa hyvistä energian säästö- ja käyttövinkeistä kaikkien suomalaisten hyödynnettäväksi.
Me, Vihreä Älyenergia, Motiva ja Martat, etsimme nyt erilaisia suomalaisia koteja, jotka ovat keksineet tai kehittäneet hyviä tapoja säästää energiaa ja optimoida omaa sähkönkulutustaan.
Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa Suomessa asuva, yli 18-vuotias henkilö tai perhe (1 osallistuminen per sähkön käyttöpaikka). Oleellista osallistumiselle on, että osallistujan kodissa on keksitty hyviä energiansäästöratkaisuja, ja osallistuja on valmis jakamaan tietoa ratkaisuista muillekin.
Täytä osallistumislomake, jossa kerrot omista energian säästö- tai käyttöratkaisuistasi. Voit myös lähettää meille kuvia tai videon.
Lataa käyttöösi ilmainen Älyenergia-sovellus*, ja anna sähkönkulutuksen seurannan valtuutus Fingridin verkkopalvelussa.
Keräämme hyviä ratkaisuja ja ideoita aina kesäkuun 2025 loppuun saakka, jolloin valitsemme 15 erikseen arvioitavaa kotia, niistä 9 semifinalistia ja lopulta 3 finalistia.
Yleisö päättää voittajan! Tuomarit valitsevat 3 finalistia, joiden ratkaisuista yleisö äänestää voittajan –
Suomen
Energiaälykkäimmän
Kodin!
* Älyenergia on iOS ja Android -laitteisiin saatava, Vihreä Älyenergian kehittämä sähkösovellus, joka on ilmainen, eikä edellytä Vihreä Älyenergian asiakkuutta.
Erilaisia koteja on moneen lähtöön, joten oleellisinta ei ole vain se, millaisessa asunnossa tai talossa asut, vaan se, kuinka kekseliäitä energian säästökeinoja olet kehittänyt tai millaisia energiaa säästäviä toimintatapoja käytät arjessasi.
Koska erilaisissa asunnoissa ja taloissa on toisistaan eroavia tapoja säästää energiaa, kisa on jaettu kolmeen sarjaan:
(1) kerrostalo- ja luhtiasunnot, (2) rivitaloasunnot ja (3) omakoti-, pari- ja erillistalot.
Sarjan voittaja saa 100 euron sähkölahjakortin*, jonka voi käyttää Vihreä Älyenergian sähkösopimukseen.
Sarjan voittaja saa 100 euron sähkölahjakortin*, jonka voi käyttää Vihreä Älyenergian sähkösopimukseen.
Sarjan voittaja saa 100 euron sähkölahjakortin*, jonka voi käyttää Vihreä Älyenergian sähkösopimukseen.
Suomen
Energiaälykkäimmän
Kodin voittaja saa 1000 euron lahjakortin*, jonka voi käyttää Vihreä Älyenergian sähkösopimukseen.
* lahjakortin käyttö edellyttää Vihreä Älyenergian sopimusta – voittaja saa valita haluamansa sopimustyypin (pörssihinnoiteltu/kiinteähintainen) itse. Lahjakorttia ei voi käyttää sähkön siirtokustannuksiin. 1000 euron lahjakortti sisältää myös sarjakohtaisen voiton. Laskennallisesti 1000 euron lahjakortti riittäisi noin 16 000 kWh kulutuksen omakotitalon vuosikustannusten kattamiseen, tai kerrostaloasunnon kohdalla useiden vuosien kustannuksen kattamiseen. Lahjakortti on sidottu voittajan sähkön käyttöpaikkaan, eikä se ole siirrettävissä uudelle omistajalle tai toiseen sähkön käyttöpaikkaan.
Etsimme erilaisia koteja, joissa osataan käyttää energiaa fiksusti. Kisan kautta saadaan kerättyä ja tuotua suomalaisten kotitalouksien tietoon erilaisia ympäristöystävällisiä, taloudellisia ja hyödyllisiä tapoja säästää energiaa. Mukaan mahtuu siis kaikkea huipputeknologisista älyratkaisuista yksinkertaisiin, mutta tehokkaisiin arjen säästöratkaisuihin.
Koteja arvioidaan erilaisilla kriteereillä, kuten arjen toimintatavat, älyratkaisut ja muut ratkaisut. Arvioinneissa kiinnitetään huomiota myös ratkaisujen ja toimintatapojen ympäristöystävällisyyteen, kestävyyteen ja vastuullisuuteen. Jokaisella tuomarilla on yleisen arvion lisäksi oma näkökulmansa – Vihreä Älyenergian tuomari arvioi älyratkaisuja ja fiksuja säästötapoja, Motivan tuomari arvioi energiataloudellisuutta, rakenteellisia ratkaisuja ja toteutettuja energiansäästöratkaisuja, ja Marttojen tuomari arvioi ratkaisujen toimivuutta arjessa, kekseliäisyyttä ja ratkaisun hyödyllisyyttä myös muille kiinnostuneille.
Kisaan osallistutaan täyttämällä ilmoittautumislomake ja lataamalla ilmainen Älyenergia-sovellus. Kun osallistuja ottaa Älyenergia-sovelluksen käyttöön, hän tekee samalla Fingridin verkkopalvelussa Älyenergia-sovelluksen valtuutuksen ja antaa kisan esiraadille ja tuomaristolle oikeuden tutustua kotinsa sähkönkulutustietoihin. Esiraatimme valitsee ensin kaikista osallistujista mielestään 15 parasta kotia, ja näistä tuomarimme valitsevat 3 kunkin sarjan parasta – eli yhteensä 9 seminifalistia. Näistä 9 kodista tehdään yhdessä osallistujan kanssa esittelyvideot (ei hätää, ammattitaitoinen kuvaaja tulee meiltä), jotka tuomaristo arvioi. Esittelyvideot julkaistaan myös tällä sivustolla. Tuomaristo valitsee esittelyvideoiden perusteella jokaisen sarjan parhaan, ja kommentoi tämän energiaratkaisuja. Kolmen parhaan videot tuomareiden kommenteilla julkaistaan tällä sivustolla. Sivustolla kävijät voivat tutustua videoihin ja äänestää omaa suosikkiaan. Saatamme myös tehdä osallistujien ratkaisujen pohjalta sosiaalisen median julkaisuja, artikkeleita tai muuta energiaratkaisuja käsittelevää sisältöä.
Voit ladata Älyenergia-sovelluksen, vaikket osallistuisi kilpailuunkaan. Sovelluksen lataaminen ja käyttö on ilmaista, eikä edellytä Vihreä Älyenergian asiakkuutta tai sähkösopimusta. Älyenergia-sovellus on ladattavissa Applen (App Store) sovelluskaupasta iOS-laitteille ja Googlen (Play) sovelluskaupasta Android-laitteille. Älyenergia-sovellukseen ja sen ominaisuuksiin voit tutustua täältä.
Suomen Energiaälykkäin Koti
energiakisa.fi
© 2025 – Vihreä Älyenergia Oy
Pidätämme oikeudet muutoksiin